1/02/2012

Heipä hei! Hyvää Iltaa!!







20.10.2010 kirjoitin itselleni kirjeen, jonka liitin kalenteriini tammikuun kohdalle. Eilen sen sitten avasin ja tajusin kauhistuksekseni että olen käynyt läpi jo puolet vuodestani. On pelottavaa ajatella että kuinka kauan olen tästä haaveillut ja nyt aika vaan juoksee niin nopeasti että ihan itkettää. Yhtäkään päivää en nimittäin haluaisi antaa pois. En edes niitä huonoimpia jolloin tuntuu kuinka kaikki olisi helpommin Suomessa. Rakastan olla täällä sekä rakastan mun perhettä ja vaikka kaipaankin kovasti Suomeen rakasta omaa perhettäni ja kavereitani en koskaan suostuisi lähtemään täältä aikaisemmin kuin pitäisi. Samoin tämä asia on avannut minun silmäni elämän kannalta kaikelta osalta. Kun täällä aika kuluu nopeasti olen tajunnut kuinka minäkin kasvan ja virallista lapsuutta on jäljellä enää 6 kuukautta vaikka kuinka en haluaisi olla vielä edes puoli aikuinen. (Äiti ja Iskä älkää silti pelätkö lupaan käyttäytyä ihan yhtä lapsekkaasti kuin ennenkin!)Ihan hassua tämä elämä. No mutta tämä oli nyt vain tällainen nopea
sekava-alkuhuomio elämästä ja kasvamisesta. Vaikka mitä on tapahtunut ja koska olen täysin rappioitunut tämän blogini kanssa en ole siitä kertonut teille. No mutta kerron kuitenkin vain joululomastani joka oli aivan erillainen kun yleensä jouluni on ja kuinka nautin valtavasti.

16.12.2010 heräsin klo 05.50 ja lähdimme matkaamaan(minä,Travis,Bryce,äiti,iskä ja isoisä) kohti Detroitin lentokenttää ja sieltä lentomme lähtikin välittömästi kohti San Franciscoa. Lento ei ollut mitenkään kummoinen minulle koska nukuin koko matkan sikeästi, kolmen tunnin yöunien jälkeen. Kuitenkin kun heräsin host-veljeni kertoi minulle kuinka turbulenssi oli koetellut konettamme. Siinä sitten pienenä pettymyksenä koetin pysytellä hereillä mutta nukahdin heti taas. No San Franciscoon savuttuamme vuokasimme kaksi autoa ja ajoimme noin kaksi tuntia Carmel nimiseen pieneen kaupunkiin, jossa tulisimme viettämään seuraavan viikon. Kuitenkin matkalla pysähdyimme pieneen kaupunkiin (jonka nimeä en muista) syömään ja pelaamaan jalkapalloa. Siinä sitten ilmoitin host vanhemmileeni että en koskaan osannut
kuviteela viettäväni joululomaani pelaten jalkapalloa rannalla Kaliforniassa.Hassua ja ihanaa. No tämä ei kuitenkaan ollut matkamme päämäärä vaan istuimme autoon ja jatkoimme matkaa. Talomme oli aivan ihana ja vain kävelymatkan päässä rannasta. Kaikki oli siis täydellistä ja siksi päätimme juhlistaa sitä jouluelokuvalla sekä mansikoilla. Näin meni siis ensimmäinen ilta.
Seuraavana päivänä Lexi liittyi seuraamme ja aloitimme juoksemisen taas. Voin kyllä kliseisesti sanoa että ei siinä paljon puutu täydellisyydestä että juoksee aamulenkkiä yksin Tyynen Valtameren rannalla auringon noustessa. Pääsimme myös omaan elementtiimme ja pääsimme shoppailemaan. No siinä sitten tuhlasin kaikki joululahja rahat ja omat rahat ja kaikken rahat ja ostin paljon uusia vaatteita. Siksi ilmoitan vaivihkaa että tervettuloa kesän koittaessa Oonan kirpputorille hakemaan poist vanhoja vaatteitani. No mutta tehtiin me kuitenkin paljon muutakin kuin vaan shoppailtiin, sillä tehtiin pattikka retkiä, pelattiin korista, käytiin sellaisessa isossa akvaario-paikassa ja käytiin sellaisessa suuressa linnassa missä joku varakas ihminen on joskus asunut. Syötiin monta todella hulvatonta illallista ja nauroin koko ajan Travisin ja Lexin
jutuille. Tehtiin kaikkea hassua. Leikittiin sivistyneitä ja juotiin kahvia ja hetken päästä pelattiin jalkapallo hiekkarannalla niin kuin pikku lapset. Kuitenkin surukseni ja liian nopeasti tajusin että viikko on jo kulunut ja on aika pakata kimpsut ja kapmsut ja vaihtaa maisemaa. Oli aika siirtyä San Franciscoon. Tällä automatkalla pääni oli pienessä räjähdys pisteessä näiden joululaulujen suhteen, koska niitä ollaan kuunneltu nyt viimeiset kolme kuukautta ja koko ajan. Sama meno siis jatkui.

San Franciscoon saavuttua olo oli kuin sirkuksessa. Yritettiin ajaa keskellä kaupunkia etsien hotellia ja totesimme että kyseisessä kaupungissa on enemmän kuin laki sallii yksi suuntaisia katuja sekä vasemalle kääntyminen ei ole sallittua. No selvisimme kuitenkin perille ja hotelli oli hulppea. Aivan kuin Yksin kotona 2 se Plaza hotel mihin Kevin eksyy. Mentiin heti syömään, koska ei oltu laitettu suuhumme mitään kyseisenä päivänä ja sitten sen jälkeen mentiin sellaiseen suuren suklaa kauppaan (Ghirardelli on tämän nimi ja se on aikas iso juttu täällä. ) No

ostettiin isot jäätellöt ja pistettiin ne naaman ja sen jälkeen lähdettiin ajelemaan ympäri kaupunkia. Ajettiin esimerkiski Golden Gate Bridgelle ja näin koko kaupungin yhden kukkulan päältä. Valokuvia en tuosta hetkestä en kuitenkaan saanut. Tai itseasiassa sain mutta Travis kommentoi niitä että ne näyttävät siltä kuin olisin pilvessä niitä ottaessa. En siis niitä julkaise täällä.
No seuraavana päivänä, joka oli jouluaatto minä ja Lexi leikittiin sivistyneitä nuoria naisia ja lähdettiin kahdestaa shoppailemaan. Ensiksi mentiin aamupalalle ja sen jälkeen lähdettiin suunnistamaan joululahjoja. Kuljettiin vain pitkin katuja navigaattori kädessämme ja yritimme löytää kaikki kaupat mihin halusimme mennä. Ja nyt kaikki olkaa ylpeitä. Emme ostaneet mitään itsellemme sillä emme edes käyneet sellaisissa kaupoissa. No meillä oli aivan järjettömän hauskaa ja koko aamupäivähän siinä kului. Kuitenki kun kaikki lahjat oltiin löydetty lähdettiin takaisin hotellille ja sieltä sellaiselle satama alueelle jossa oli paljon kaikenlaista putiikkia.
Kierreltiin sitten siinä ja Bryce osti meille joululahjat. Harmiksemme Travis ei kuitenkaan ollut mukana sillä hän oli oksennus taudin kourissa. Minä olin myös pienessä pelon valassa että olen saanut saman taudin koska vatsaan sattui. No kuitenkin jatkoin eteenpäin ja lähdettiin hotellille valmistautumaan jouluaatto päivälliselle. No ravintola oli ehkä oudoin ikinä koska se oli vähän niinkuin Hawaii. Kuitenkin ehdin istua paikallani vain noin viisitoista minuutti ja maistaa maukasta ananas drinkkiäni kunnes juoksin vessaan. Oksennustauti oli iskenyt minuun ja siirryin viettämään aattoiltaa hotellihuoneeseen.
Jää ainakin ikimuistoiseksi tuo ilta. No seuraavana aamuna voin paremmin ja tuolloin lähdettiin kävelemänä Golden Gate sillalle vietettiin siellä koko päivä jonka jälkeen lähdettiin valmistautumaan joulupäiväillalliselle, joka oli hotellimme ylimmässä kerroksessa josta näköala oli koko kaupunkiin.
Siinä söimme hyvin ja vietimme laatuaikaa kunnes...saimme laskun joka oli $1000. Siinä oli siis
lievä järkytys ihmisillä koska kukaan ei uskonut saavansa niin isoa laskua. Tämän jälkeen mentiin hotellin aulaan pelaamaan lautapelejä ja korttia ja vain oltiin. Illan kruunasi vielä joululeffa (joka oli oudoin ikinä) ja sitten mentiinkin nukkumaan. Viimeinen päivä San Fraciscossa shoppailtiin. Joka vuosi 26.12. on sellaiset hullut alennusmyynnit jossa kaikki joulualet ja talvivaatteet ovat -100% joten tuhlasin aivan kamalasti rahaa, mutta ei se mitään koska olen potenut suurta vaatekriisiä nämä viimeiset viikot.

Pian kuitenkin löysin itseni taas Michinganista tekemässä palapeliä. Ollaan nimittäin rakastuttu niihin Lexin kanssa ja ollaan tehty joka päivä niitä. Ollaan tässä pari päivää tuskasteltu yhden parissa ja nyt se on valmis.(tavoitteemme oli saada se valmiiksi ennen uuttavuotta) Nämä joulun välipäivät kotona ei tehty paljoon mitään. Katsottiin leffoja, syötiin sekä tehtiin palapelejä ja pian olikin uudenvuoden aatto.

Yhdellä kaverilla oli uudenvuoden partyt joten mentiin sinne Lexin kanssa ja oli kyllä ihmeellisin mutta yksi hauskimmista uusista vuosista. Pelattiin sellaista amerikkalaista hauskaa peliä;) ja tanssittiin, heitettiin tikkaa (en tiedä miksi) ja kaiken kruunasi Tsakki peli. Se oli mahtavaa ja kun vuosi vaihtuu kaikki vaan huusi ja halattiin toisiamme ja se oli aivan mahtavaa ja hauskaa. Kuitenkin epä onnisutin enkä ottanut yhtäkään valokuvaa ja olen hieman pettynyt itseeni. Mutta ei voi mitään. Kotiin tultiin noin klo 02.00 ja jutskailtiin Lexin kanssa vielä jonkin aikaan kunnes mentiin nukkumaan.

No eilen meillä oli sitten joulu part 2 jossa me avattiin joululahjat sekä vietettiin aikaa sukulaisten kanssa. Sain paljon lahjoja mutta ainoa pettymys oli että tiesin kaiken jo etukäteen. Mikään ei siis ollut yllätys. No joka tapauksessa sian paljon kaikkea tarpeellista kuten Ray Banit ja UGG:it ;)
Illalla pelattiin vielä korttia ja katottiin kaksi leffaa lasten kesken ja mentiin nukkumaan noin klo 3 .

NO nyt on viimeinen lomapäivä ja surukseni huomenna aamulla joudun heräämään taas 6.30 historian tunnille. Loma oli kaikin puolin kuitenkin mahtava ja nyt odotellen vaan Helmikuuta jolloin pääsen Bostoniin, koska Lexi menee tutustumaan Collegeen sekä kevät lomalla mennään Chicagoon. Ja sitten onkin jo kesä. Unfortunately sillä elämä on täällä ihanaa. En tiedä selvisitkö nyt tänne saakka koska tästä tuli varmaan historia pisin blogi kirjoitus mutta jos luit niin kiva juttu kiitos siitä. Nyt hyvää uutta vuotta ja nähdään tänä vuonna!! :)

Love
Oona Enni-Sofia


4 kommenttia:

  1. Heipä HEI ja Hyvää iltaa. Luppakorva seikkailee taas...;) Voi Pullanmuru! <3 Ihanaa luettavaa. On niin totta, että aika on mennyt super kovalla vauhdilla. Mulla taitaa tulla kiire sun uuden huoneen remontin kanssa, sillä olet jo "kohta" taas kotona. :)
    Olen unohtanut kysyä, että saitko sen meidän joululahjan? Mitä pidit?

    VastaaPoista
  2. Sain ja kiitos se on ihana!! Ja on pakko myontaa etta minulla on aivan samat lemppari kappaleet :) Niin ja paras sen huoneen on olla valmiina kun tulen!
    (haluan yhden seinan mustaa liitutaulu varia :) )

    VastaaPoista
  3. Entä Red Hot Chili Peppers? Siis keikkalippu med Mahmu och Ossit.
    Ai niin, olenko muistanut kertoa, että sun uusi huone on Mahmun vanha huone? ;)

    VastaaPoista
  4. Keikkaliput oli aivan loistava lahja!! en malta odottaa, elämäni ensimmäinen keikka Mahmun kanssa :) itseasiassa suunnittelin myös että jos joko keikan jälkeen tai ennen menisin Mammalle päiväksi. :)

    VastaaPoista