No hei vaan hei taas jälleen kerran. Kauan on kulunut viimeisestä elonmerkistäni joten ajattelin nyt hieman elävöityä, koska siis elossa olen. Elikkä joo viime tekstin jälkeen on tapahtunut vaikka mitä ja samaan aikaan ei mitään. Elämä alkaa täällä jo tuntua normaalilta ja koulu hieman tylsältä ja voin myöntää että en todellakaan ole tämän Amerikalaisen koulu systeemin suurin fani. Joka toinen aamu alkaa nimittäin kahdeksalta ja joka toinen 7.25. Olen siis aivan kuollut väsymyksestä jollain tunneilla, mutta muuten koulussa menee hyvin ja voin ylpeydekseni ilmoittaa että en ole niin kujalla kun pelkäsin. Ajattelin aluksi että en tule ymmärtämään mitään, mutta itseasiassa en olekkaan enään niin huono englanissa kun joskus muinoin. Suomen kieli puolestaan hieman tökkii ja sen voitte varmaankin huomata lukuisista kirjoitusvirheistäni. Hehee.
Mutta joo kyllä on myös paljon tapahtunut.
Kaksi viikkoa sitten sain kokea elämäni ensimmäisen kerran Amerikkalaista High School spirittiä, kun meillä oli Home coming. Se on siis sellainen tanssiaisten tapainen tapahtuma, mutta kuitenkaan ne eivät ole tanssiaiset. Ensiksi ollaan paniikissa siitä että mahtaako kukaan poika pyytää dateiksi vai joutuuko menemään kaveriporukan kanssa. No tämän jälkeen jahdataan kissojen ja koirien kanssa sopivaa mekkoa sekä kenkiä. (Tässä kohtaa koin ensimmäisen järkytyksen, kun tajusin että jokainen vaatekappale mitä ihminen voi kuvitella pukevansa home coming-iin on erittäin pieni). Tämän jälkeen odotetaan sitten sitä päivää kun kaikki virallisesti koittaa. Olin ensikki hieman jännittynyt siitä miten selviän, koska olin aivan totaallisen eri porukassa kuin Lexi tai kukaan minun tyttö kavereistani. Olin siis Lexin poika ystävän ja tämän kahden parhaan kaverin kanssa. No ilta ja koko päivä oli hyvinkin hauska, mutta en tiedä ollaanko me Eurooppalaiset jotenkin outoja, mutta järkytyin suuresti kun huomasin millaiset "tanssiaiset" nämä olivat. Voi sitä ketkutuksen ja hetkutuksen määrää. Naurahdin siinä kun mietin meidän vanhojen tansseja, kun me vaan humpataan. Mutta se oli ihan jännittävä kokemus. No tanssien jälkeen mentiin yhden Ryanin luo ja siellä istuttiin iltaa ja juteltiin kaikkea mukavaa. Kotiin saavuin kuitenkin hieman liian myöhään, mutta sain sen hienosti hoideuttua siten kun kerroin että en saanut kyytiä, joka pitää täysin paikkaansa. Se on itseasiassa hieman ärsyttävää koska olen hyvinkin avuton täällä kulkemaan paikasta toiseen, koska etäisyydet on aika pitkät ja elämäni kiireistä. Joudun siis aina pyytämään joltain kyytiä, tosin olen tutustunut naapurin homo-poikaan joka aina kuskaa mua kuorosta ja orkesterista kotiin. :) Hän on oikein mukava.
Mutta juu home coming oli oikein mukava tapahtuma ja tutustuin moneen uuteen ihmiseen siellä. Olen itseasiassa itsestäni hieman ylpeä koska minusta on tullut (en halua kehuskella) mutta pieni feimi. On hassua kuinka ihmiset tuntevat minut, mutta minä en tunne ketään tai ainakaan osaa. Melkein joka päivä tutustun johonkin uuten ihmiseen, joka tuntee minut entuudestaan mutta minulla ei ole hajuakaan kuka tämä henkilö on. Hassua mutta totta.
Itseasiassa puhuin host-äitini kanssa yhtenä päivänä ja hän sanoi että on hyvin ylpeä minusta että olen tutustunut niin hyvin ihmisiin ja että olen sopeutunut niin hyvin, mutta voin sanoa että yksi syy siihen on minun kaikki hauskat fun-classit. Tunnen itseni joskus hieman velmuksi, kun muut vaihtarit puhuvat omista tunneistaan sillä heillä kaikilla on joitain rankkoja aineita. No tässä kohtaa minä vain hymyilen ja sanon että juu kyllä se band on erittäin raskas minullakin.
Mutta niin olen saanut paljon kavereita musiikin kautta, joita ovat siis kuoro, band ja orkesteri. Kyllä siis ihmiset minä Oona Enni-Sofia soitan oboeta bandissa sekä orkesterissa ja voin sanoa että olen ollut paikoitellen aika kujalla, mutta voi kuinka hieno tunne se on kun saat edes yhden sävelen paikallee. Tunnet olevasi jotain suurta ja mahtavaa.
Musiikki ohjelma on täällä siis aika hyvä ja mahtava ja voin sanoa että olen onnekas että saan olla osa sitä. Lokakuun alussa tehtiin koulun kuorojen kanssa matka Detroitin downtowniin ja vieriltiin Motown museossa ja voin sanoa että tuo kokemut oli aivan mahtava. Ehkä yksi hienoimmista yksittäisistä asioista tähän asti. Ja kaikkien hienoita siinä oli siis se että se museo oli siis se the Talo missä kaikki tuo suuri ja hieno musiikki on. Jos joku ei nyt tiedä mikä on Motown niin googlettakaa! Pääsimme siis vierailemaan siellä studiossa missä kaikki nuo huimat laulajat ja muusikot Stevie Wonderista Jackson 5.een. Kyllä olen laulanut samassa tilassa kun kaikki nuo suuret ihmiset ja se oli jotain sanoin kuvailematonta. Oli niin jännittävää päästä tuolle paikalle, koska koulussa(suomessa) ollaan puhuttu siitä enkä koskaan edes osannut kuvitella pääseväni tuhon taloon. Se oli vaan jotain niin mahtavaa.
No tämän kunniaksi järjestettiin koulussa sitten Motown konsertti, jossa jokainen joka vain halusi sai laulaa soolon. No tottakai minä tahdoin ja olin todella innoissani, koska tämä oli ensimmäinen kerta kun ihmiset kuulivat kuin lauloin. No olin ensin hieman jännittynyt, koska lauloin tottakai englanniksi ja pelkäsin että äännän jotain väärin, mutta olin niin iloinen kun ihmiset tulivat jälkeen päin vaan sanomaan että todella hienosti laulettu ja äännetty. Hihii se oli todella kivaa. :) Ajattelin vaan että nyt annan mennä ja laulan sydämmeni kyllyydestä. No minähän lauloin ja nyt olen niin innoissani, koska aletaan laulamaan joululauluja ja harjoittelemaan konsertti Detroitin sinfonia orkesterin kanssa. En voi ymmärtää että olen todella laulamassa heidän kanssaan, koska se kaikki tuntuu niin epätodelliselta ja hienolta. Jotenkin tuntuu että se tulee olemaan yksi elämäni koho kohdista se vaan tuntuu niin epätodelliselta. Sellaiselta mitä vain villeimmissäni unelmissani ajattelin. Sitä siis odotellessa! Olen muutenkin niin joulu fiiliksissä jo ja on ihan huikeaa ajatella enää yksi kuukausi jouluun, koska koko joulukuu tulee olemaan yhtä juhlaa, koska minä ja Lexi molemmat rakastetaan joulua! Mitä luultavammin tullaan sittenkin viettämään joulu kotona, mikä ei kyllä minua erityisemmin harmita. Mutta ollaan kyllä jossain kohtaa lähdössä jonnekkin reissuun. Samalla kyllä joulun tulo myös hieman pelottaa, koska sitten tiedän että tämä vuosi on jo puolessa välissä. Kaikki on tapahtunut täällä niin kamalan nopeasti ja joskus tuntuu että kaikki kuluu vaan hukkaan ja että en käytä kaikkia päiviä tarpeeksi hyvin. On aivan epä todellista että olen ollut täällä jo kolme kuukautta, koska aika on kulunut hujauksessa.
Mutta joo. Cross Countrya en enää juokse, koska jalassani on yksinkertaisesti joku vamma, kukaan ei vaan tiedä mikä. Ja muuten kyllä juoksisin mutta viikon päästä on koriken try out ja haluan pelata, joten host-vanhemmat sanoivat että ehkä on parempi että en enää juokse ja annan jalkani parantua. Kuulun kuitenkin porukkaan edelleen ja jokaisessa meetissä olen aina mukana ja siksi olen saanut uuden tehtävän joukkueessa. Olen virallinen valokuvaaja ja räpsin kuvia meeteistä. Host-äiti joka toimii myös siis valmentajana oli aluksi ihan kauhuissaan kun sanoin ottaneeni 500 kuvaa yhden päivän aikana, mutta ei se mitään. Voin sanoa että olen äärimmäisen onnellinen että olin mukana cross countryssa, koska rakastuin juoksemiseen ja voin sanoa että tulen aivan varmasti jatkamaan kun palaan takaisin suomeen. :)
Hmm. Mitäs muuta sitten on tapahtunut. Ei kai mitään kummempaa paitsi että huomenna meille saapuu host-perheeni vanha vaihtari Chilestä, joka on ehkä maailman hauskin ihminen jonka olen koskaan tavannut. Olen siis skypettänyt hänen kanssaan kahdesti ja voin sanoa että se oli aivan hulvatonta. Olen siis aivan onnessani että saan vihdoin tutustua häneen kunnolla aivan oikeasti. Huomista siis odotellessa :)
Samoin Halloween lähestyy tai no ensi lauantaina meillä on kavereitten kanssa halloween juhlat ja kaikke muuta mukavaa. Mutta hei apua! melkein unohdin kertoa ehkä yhdestä hauskimmista päivistä täällä tähän asti.
No...keskiviikkona menin kouluun aivan normaalisti Even-day päivän tapaisesti ja olin lähes varma että tuo päivä tulee olemaan normaali täysin. No ensimmäinen tunti kului aivan normaalisti ja kun seuraavan tunnin aluksi istuduin Seminaari luokkaani en tiennyt vielä mitään. Kuuntelin musiikkia ja pian huomasin kun opettajani teki jonkin sortin voiton tanssia johon kaikki oppilaat ryhtyivät. No kysyin sitten yhdeltä Italialaiselta Alice tytöltä että mistä on kysymys ja hän ilmoitti minulle että koulussa on joku vesiputki rikki ja sen takia he joutuvat sulkemaan koko koulun. En ollut varma ymmärsinkö heti oikein, koska näin ei voisi koskaan tapahtua suomessa. No pian näin Lexin, Winstonin, Allyn ja Jessin huitomassa luokkani ulkopuolella ja totisesti lähdettiin pois koulusta. Se oli vain jotenkin niin hassua. No mentiin sitten isolla porukalla meille (paikalle saapui siis koko meidän kaveri porukka) ja päätettiin tehdä vohveleita ja katsoa kauhu leffa. No minä en ollut niin tuon leffan puolella, koska en pidä kauhu leffoista mutta katsottiin se silti. Oli mukava kiljua yhdessä ja syödä vohveleita, kun normaalisti pitäisi olla koulussa. Noin kello kolme lähdettiin cross country harkkoihin ja sen jälkeen ajettiin suoraan kauppakeskukseen, koska oltiin shoppailemassa halloween asuja. No pyörittiin koko iltapäivä siellä ja päätin pukeutua Alice in Wonderland elokuvan White Queeniksi. Tämän jälkeen mentiin syömään ravintolaan ja oli oikein hauskaa jutella kaikkea mukavaa. No kun ruoat oltiin syöty lähdettiin ostamaan Allylle halloween asua oikeasta halloween kaupasta. Ensiksi harhailtiin vaan pimeitä katuja koska Sam ei osannut käyttää karttaa. Olimme siis eksyneet. No kuitenkin pienen ajan kuluttua saimme itsemme hommattua kauppaan ja saimme Allyllekin jotain päälle pantavaa. Kotiin tultiin klo 9 ja menin heti nukkumaan, koska olin ihan rätti puhki poikki. Mutta tuo päivä oli aivan täydellinen ja ihana! Aina olen haaveillut siitä että opettaja sanoisi että juu menkää kotiin, mutta koskaan ei tuo ole tapahtunut. No nyt kävi näin ja se oli aivan mahtavaa!! : )
Nyt päätän tämän maailman pisimmän raporttini tähän. pahoittelen pitkää tekstiäni, koska olen laiska ja saamaton kirjoittamaan usein. Joten nyt olkaa hyvä ja Vamos ja Moi!
Love Oona Enni-Sofia
P.s yhtä asiaa kaipaan suomesta ja se on alastomuttaa. Kaikki ihmiset jotka tuntevat minut hieman paremmin tietävät kuinka rakastan notkua vähissä vaatteissa tai kokonaan nakupellenä. No täällä tämä ei niin onnistu, tai en ole kehdannut yrittää edes, mutta ehkä jätän sen välistä. Kaipaan sitä kuinka voin juosta ympäri taloa alasti tai puoli alasti ja vain olla. Voin siis vain olla ilman vaatteita omassa huoneessani.
Pps. Pahoittelen että kuvia en saanut ladatuksi mutta tällä Blogger ohjelmalla on joku vamma.
