Kun olin pieni iskäni sanoi, että jos käyn kouluni kunnialla minun ei tarvitse mennä kesätöihin. No äitini oli tästä kuitenkin hieman eri mieltä ja niin sitten viime talvena päätin lähettää työhakemuksen Naantalin Muumimaailmaan. Jos sitä sais nyt edes vähän käyttörahaa sitten sinne Jenkkilään.
No pian tuli sitten työhaastatteluun kutsu ja pian löysinkin itseni jo Naantalista muumi-koulutuksista. Porukkaa oli aivan erilaista: tyttöä ja poikaa, nuorta ja vanhaa, pitkää ja pätkää sekä vanhaa ja uutta. Kaikki ihmiset vaikuttivat heti todella kiinnostavilta ja ajattelin että mahdetaanko loppukesästä jo olla kavereita.
Ensimmäinen työpäivä tuli ja vedin Hemulin vaatteet päälleni, voi sitä suuren suurta jännittävää tunnetta. Kesä kului ja työkavereiden kanssa oli vaikka minkälaista kemua. Oli muumileiriä, Väski-juhlia ja grilli-iltoja. Silloin ihmisiin alkoi tutustua ja huomasin että kaikki olivat ihanan avoimia ihmisiä.
Liian aikaisin kuitenkin koitti päivä 29.7. joka oli viimeinen työpäiväni. Voi sitä haikeuden tunnetta, kun puin viimeistä kertaa Tuutikin vaatteet päälle ja lähdin tekemään vielä yhden päivän verran lapsille ystävyysnauhoja.
Juuri kun Tuutikin taidetuokio oli alkamassa kuului Papan-laivan kannelta tamburiinin ääntä ja laulu. Ihmettelin hetken, koska eihän laivalla ole koskaan ennen pidetty laulutuokiota. Sitten rakkaat työystäväni alkoivat laulaa Muumipeikko ja pyrstötähti- elokuvasta tuttua laulua. Laivapuosut siinä selitelivät ihmisjoukolle, jotka olivat keräntyneet kuuntelemaan, että Tuutikki lähtee nyt pitkälle matkalle. Siinä kohtaa tuli kyllä hieman haikea olo, kun huomasi että kesä oli hurahtanut jo siinä.
Kiitos kaikki rakkaat muumit aivan mahtavan ihanasta kesästä ja eilisestä päivästä. Ensi kesänä nähdään taas! Palaan samalla tavalla takaisin kuin Nuuskamuikkunen, kun kesä taas koittaa.
KIITOS! <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti