Heipsun vaan!

Milla halusi ottaa vielä viimeisen kuvan ilman kaksoisleukaa.

Pienenä ajattelin, että kaikki amerikkalaiset ovat joko ylipainoisia, langan laihoja tai muuten vaan outoja. Nyt voin kuitenkin todeta että tämä väittämä ei pidä paikkaansa. Näiden kuuden päivän aikana olen saanut huomata sen kuinka ihanan avoimia ja täysin normaaleja ihmisiä jenkit ovat.

Kun istuin lentokoneessa matkalla Chicagosta Detroitiin mietin että mitä minun kuuluu sanoa, kun näen isäntäperheeni (pikkuveljeni ja isäni). Ajattelin että pitääkö minun esittäytyä aivan kuin emme olisi tunteneet entuudestaan. Se ei kuitenkaan mielestäni ollut hyvä vaihtoehto, joten päätin vain kävellä isäntäperheen luo ja katsoa mitä oikein tapahtuu. Kuitenkin pähkäilin pienessä päässäni kauhistellen, että mitä jos tuleekin vain hiljaisia hetkiä tai annan heille huonon ensivaikutelman ja he pettyvät että tällainen täältä sitten tuli. Huomasin kuitenkin että jännitin turhaan, sillä heti kun saavuin aulaa eräs pieni poika kysyi minulta: Hey, are you Oona? ja kun vastasin kyllä hän halasi minua.

Näiden päivien aikana olen saanut kokea jo vaikka mitä. Heti ensimmäisenä päivänä olin ostamassa host-äitini kanssa lenkkareita ja jo illalla olin testaamassa niitä. Toisena päivänä tapasin ensimmäistä kertaa host-siskoni, jota olimme menneet katsomaan Band Camp:ille. Ja nyt hyvät suomalaiset naurakaa vaan sille marssivalle orkesterille, joka soittaa jalkapallo-otteluiden puoliajalla, mutta voin sanoa teille että minunkin koulustani noin 50 ihmistä on tuossa orkassa. Eli siis lähestulkoon kaikki ihmiset jotka soittavat jotain soitinta ovat mukana tuossa hulvattomahauskan-näköisessä orkassa. Takaisin kuitenkin asiaan. Sinä päivänä tapasin aivan ihania ihmisiä ja varsinkin orkan-johtaja oli aivan mahtava. Hän esitteli minut kaikille ilmoittaen että tässä on nyt tämä meidän uusi oboisti (luulevat minun olevan Mozart) ja sitten kaikki vain taputti. Se oli aikas hämmentävää. Lexi (siskoni) esitteli minut myös kaikille hänen kavereilleen, jotka olivat todella mukavia ja he ottivat minut kaikkiin heidän juttuihinsa mukaan. Suuri jenkki-high-school-elämys oli se kun Lexi sanoi minulle, että mennään syömään tuonne Senioreitten=abien pöytään. Se oli hyvin jännittävää. (kyseisellä leirillä maistoin myös ensimmäisen kerran jenkkien pizzaa ja voin sanoa että se ei ollut ehkä ihan minun juttu. Voi sitä rasvan ja juuston määrää <3 )

Eilen 7.8. sain kokea myös ensimmäisen kerran jotain todella amerikkalaista. Pannukakkuja aamupalaksi. Se oli todella hämmentävää, mutta ne olivat kuitenkin aika hyviä. Sitten pian lähdettiin clubille, jonka jäseniä host-perheeni on. Siellä sitten uitiin ja veneiltiin. Siis minä Lexi, Bryce(pikkuveljeni) ja David (siskoni ”tavallaan yhdessä” kaveri). Tulimme kuitenkin aika ajoissa kotiin, koska isoveljeni Travis oli palaamassa kuukauden kestävältä jazz-leiriltä sekä samoin isoisä oli tulossa kylään. Siinä oli sitten todellinen perheateria koossa, kun mukaan liittyi vielä David sekä Travisin tyttöystävä Rebecca. Ilta oli todella mukava ja ruoka hyvää (juhla-lihaa iskä ) Kuitenkin menin aika aikasin nukkumaan koska en tiedä painaako aikaerokin vielä, koska olen joka ilta ihan todella väsynyt.

Keskiviikkona alkaa sitten Cross-country-harkat ja ihmiset olkaa ylpeitä musta koska harkat ovat kuusi kertaa viikossa klo 08.30. Eli en siis nuku päiviä hukkaan. Samoin täällä kotona on juoksumatto ja olen jo sen ihan uusi paras ystävä. Samoin (kertaa 2) isäni haluaa viedä minut kovasti koko ajan golfaamaan ja se hieman pelottaa, koska en ole golfannut vielä kertaakaan koko kesänä.

Mut siis joo (ole hyvä äiti! ) päätän raporttini tällä kertaa tähän. Pitäkää lippu korkealla ihmiset ja viettäkää hauska viimeinen kesäloma viikko!

Love

Oona