Oonalla on asiaa.

Tiedättekö sen tunteen kun joka paikkaan sattuu ja ei vaan enää jaksa. Sen tunteet kun olet juossut yhden mailin ja tuntuu jo että teet kuolemaa. Sen tunteet kun pitäisi vielä juosta kaksi mailia lisää ja lämpö asteita on yli 35 celcius astetta. Sen tunteen kun asthma piippu ei auta ja tuntuu vaan että et saa henkeä.

Viime perjantaina sain kokea tämän ihanan tunteen, kun oli ensimmäinen kunnon Cross Country-meet. Koko viikko oli ollut mukavan lämmin, mutta perjantaina oli kuuma todella kuuma. Koko race oli täyttä tuskaa ja monet ihmiset keskeytti, jopa siskoni Lexi joka on yksi Michiganin parhaimmista high school- juoksijoista. Itseasiassa yksi tyttö menetti tajuntansa ylitettyään maaliviivan ja siitä hänen matkansa jatkui suoraan

sairaalaan. Tuolloin kukaan ei juossut hyvin. Ei kertakaikkiaan kukaan. Ensimmäinen maili meni siinä, mutta kun matka jatkui olo vaan heikkeni. Tunsin kuinka aamupalaksi syödyt mustikka pannukakut (outoa.) kiersivät vatsassa ja ajattelin että kohta oksennan. (en olisi kyllä ollut ainut. Kyllä ihmiset oksensivat kun juoksivat)

Ajattelin vain koko ajan että tuon puun jälkeen kävelen, eikun vasta tuon seuraavan. Viimeinen maili oli täyttä tuskaa. Tuntui että asthma piippu ei auttanut yhtään ja olin jo luovuttamassa, kun unelmieni mies

(jonka jo aiemmin mainitsin) huusi minulle että jatka juoksemista. Tottakai sitten jatkoin, enkai siinä kohtaa luovuta.Jatkoin huulta purren melkein itkien. Kuitenkin tein sen! En kävellyt kertaakaan vaan juoksin koko matkan ja kun ylitin maaliviivan kaaduin maahan melkein itkien. Itkien pelkästä turhautumisesta siitä kuinka huono aika oli tullut juostua, mutta kuitenkin ylpeydestä että tein sen. Päivän mittaa kuitenkin oloni parani kun kuulin muiden ihmisten aikoja. En siis ollutkaan niin huono kun kuvittelin, sillä jopa hyvätkin juoksijat epäonnistuivat tuona päivänä.

Seuraavana päivänä (lauantaina) kerättiin Cross Country joukkueen kanssa rahaa Car Washin avulla. Mentiin siis paikalliselle huoltoasemalle pesemään autoja. Oltiin tehty hienot kyltit mitkä toimivat meidän mainoksina: Don't run away from our car wash...We can catch you. Osa ihmisistä pesi autoja ja osa juoksi tien vieressä pidellen kylttiä. En ole yleensä suurin suosia talkoo työlle, mutta voin sanoa että tämä oli hauskaa. Oli

mukavaa viettää koko päivä kavereiden kanssa ulkona, jonka seurauksena sain elämäni ensimmäiset vaatejunttirajat. Kyllä minulla on shortsi ja t-paita rajat. :D Lexi totesi illalla kotiin tullessamme, että Oona vitsi sä olet ruskea..Tai siis siihen verrattuna että oot muuten aiva valkonen. Tienattiin myös yhteensä 1600 dollaria. Se on aika paljon rahaa se, kun miettii että tämä kaikki tuli pelkästään autoja pesemällä.

Tässä hieman materiaalia...

Siinä oli sitten se kesä, koska tänään alkoi koulu. Kyllä tänään 6.9.2011 oli elämäni ensimmäinen jenkki koulupäivä, joka oli erittäin jännittävä. Heräsin klo 07.00 ja lähdettiin Lexin kanssa heti naapuriin Savannahn luo, jossa kaikki laittauduttiin yhdessä. Itse asiassa tällä hetkellä en vielä tuntenut suurta jännitystä, mutta kun astuin autoon sekosin. Voin sanoa että minua jännitti koulun alku enemmän, kuin se kun ensikertaa tapasin host-perheeni. En kuitenkaan ollut yhtään hermostunut vaan se oli sellainen "pikku Oona jouluna-jännitys." Kuitenkin kun astuin koulun käytävälle en voinut muutakuin hymyillä. Se oli jotain niin jännittävää. Ja nyt on pakko sanoa olin hetken aivan kuin amerikkalaisessa teini-leffassa. Käytävä pursusi oppilaita ja seiniä peitti pitkä rivistö lokeroita. Se oli jotain niin jännittävää ja olin aivan onnenni kukkuloilla.

Ensimmäisenä päivänä käytiin kaikki tunnit läpi, mutta vain lyhennetyssä versiossa. Elikkäs ensimmäinen tunti oli U.S History ja jännitin sitä että minne pitää mennä istumaan ja mitä tehdä, mutta kun astuin luokkaan huomasin siellä tytön jonka tunnistin suomalaiseksi vaihto-oppilaaksi. Menin istumaan hänen viereensä ja esittelin itseni. Oli hassua puhua hänelle enkkua, kun tiesin että hän ymmärtäisi myös suomea, mutta ei me ei puhuttu sanaakaan suomea ei yhtään. Opettaja vaikutti todella mukavalta ja odotan innolla että aletaan kunnolla opisekelemaan, koska rakastan historiaa.

Tämän tunnin jälkeen suuntasin lokerolleni, koska mukana oli kaikki normaalit koulutavarat, oboe sekä cross country kamat. Kuitenkin koin lokeron avaamisen kovin vaikeaksi ja haasteelliseksi, mutta onneksi Lexi käveli sattumalta ohi ja avasi sen minulle. (kuinka avuton voin olla? :) ) Tunsin sillä hetkellä itseni niin jenkiksi, minulla on myös lokero.. kuinka jännää :)

Seuraava tunti oli Yhteiskuntaoppi-bisnes variaatio, jonka opettaja oli todella lihava lyhyt nainen, joka kuitenkin vaikutti todella hauskalta. Ryhmä oli todella pieni, mutta todella kova ääninen. Ihmiset esitti omia näkemyksiään siitä että miksi Jenkkien pitää auttaa köyhempiä maita, miksei vaikki Kiina voi auttaa? Naurahdin vähän niille oppilaille, mutta ne kaikki vaikutti kuitenkin todella mukavilta. Ja yksi poika kyseli suomesta ja se halus välttämättä näyttää mulle viime vuoden suomi-vaihtarin. Tosin hän ei muistanut kyseisen vaihtarin nimeä, mutta sanoi etsivänsä nimen jostain. Selvä.

Sitten suuntasin katseeni kohti Taide-luokkaa, jossa minulla oli alkamassa koru-kurssi, missä siis tehdään koruja. Oli hassua huomata että mihin luokkaan ikinä meninkään niin siellä oli joku tuttu. En siis ollut tälläkään kurssilla yksin. Kuitenkin tutustuin kolmeen tyttöön, joista yhden totesin olevan maailman tyhmin ihminen. Siis niinkuin tyhmä. Ensimmäinen kysymys häneltä oli että onko meillä Suomessa puhelimia. Sitten hän kysyi että miksi oon tullut jenkkeihin ja kun kerroin olevani vaihtari tyttö kysyi: Mikä vika sun Suomalaisessa koulussa oli, että sun piti tänne asti lähteä? Selitin hänelle että oon hakemassa kokemuksia ja ei mun koulussa ole suomessa mitään vikaa. Sitten tyttö kysyi että asunko yksin täällä ja mihin Collegeen ajattelin lukion jälkeen. Onneksi tällöin kello soi ja tunti loppui, koska en tiedä paljonko niitä tyhmiä kysymyksiä olisi riittänyt. :)

Sitten oli eniten odottamani lounas ja nyt pitää todeta kauhukseni, että miten tulen selviämään koko vuoden ilman kunnon kouluruokaa. Olin kuolla nälkään, kun olen tottunut Henkilöstöruokalan ihanaan ruokaan, mutta ei lounaaksi syöin pähkinävoihilloleivän, joka ei ole suurinta herkkuani. Ja voin sanoa että alan tekemään herkkuleipiä kouluun, joka on näille ihan uutta. Miksi kukaan pistää kasviksia leivän päälle? No minä ja koko Suomi. Mutta siinä ruokalassa istuskelin uusien ystävieni kanssa jutellen kaikesta ja sen jälkeen suuntasin Allien kanssa Enkun luokkaan.

Niin siis seuraavaksi oli Englannin kirjoitus kurssi ja tätä kurssia pelkään eniten. Koska kurssilla pitää lukea ja kirjoittaa paljon, mutta otan sen hyvänä harjotuksena ja siellä oli myös tyttö joka on asunut Italiassa joten en ole ainoa joka on ulkona. Menin sitten sanomaan tunnin lopuksi opettajalle että olen vaihtari ja en ole tehnyt mitään kesä kotitehtäviä ja siihen opettaja totesi. Tuossa on kirja kokeile lukea sitä. (tämä kaikki tapahtui kuitenkin hyvässä hengessä) Nyt siis alan lukea jotain ihmeellistä kirjaa josta ymmärrän toivottavasti jotain.

Seuraavaksi oli Marchin Band, joka on jo vanha tuttu ja tässä välissä kerron pikaisesti ekasta jalkapallo pelistäni. Se oli todella hauskaa, mutta voin sanoa että olin samalla myös todella todella ulkona. Mulla ei ollut hajuakaan milloin mun pitää liikkua ja minne pitää mennä, mutta korvasin sen kaiken vaan hymyilemällä leveästi valkoinen Andover lippis päässäni. Se oli todella hauskaa vaikka meidän koulu hävisikin sen pelin, mutta olin silti ihan innoissani. Ja samaan aikaan opettajani yritti selittää mulle jalkapallon sääntöjä joista en ymmärtänyt mitään.

Se siitä sitten...

Seuraava ja toka vika tunti oli se mitä olin odottanut eniten. KUORO. Astuin luokkaan ja totesin että tämä on mun paikka. Oppilaat olivat aivan ihania ja hulluja. Kaikki kyseli kaikkea ja yksi poika huusi muille oppilaille että tässä on Oona ja se on vaihtari ja se on laulanut kuorossa 8 vuotta ja sitten se teki sellasen ihme liikkeen :D se oli jännittävää. Kaikki jutteli mulle todella paljon ja yks poika huusi kesken kaiken, että miksi sä lähdit pois Suomesta, kun se on niin kaunis maa. Jenkit ei selvästikkään ymmärrä vaihtareita. Ei se kuitenkaan mitään, koska mulla oli hauskaa ja olin aivan täpinöissäni kun opettaja kertoi kaikista tulevista konserteista ja ehkä mahdollisesta kuoro matkasta, joka on arvatkaa ehkä minne NEW YORK CITY! !! Aivan mahtavaa jos sinne päädyttäisiin. Apua Apua! :D Nyt odotan todella paljon torstaista, jolloin mulla on ekat kunnolliset kuoro treenit.

Viimeinen tunti oli valokuvausta, jossa tutustuttiin ryhmään eikä itseasiassa tehty mitään muuta. Olen aina tykännyt ottaa paljon valokuvia ja nyt kuitenkin toivon että joku vähän neuvoisi minua että miten sen kameran kanssa kuuluu heilua. Odotan siis tätä kurssia myös todella paljon. On muutenkin aivan innoissani mun kursseista, koska suurin osa niistä on hauskoja kursseja eli ehkä selviän tästä vuodesta.

Koulupäivä ei kuitenkaan päättynyt tähän. Vaan vaihdoin Cross country vaatteet päälle ja alotettiin harkat. Ja voin sanoa että olin aikas kuollut, juoksin 5,5 mailia joka on noin 8.5 km ja juokseminen ei ole koskaan ennen tuntunut niin kamalalta. Olin kuolla nälkään ja olin väsynyt, mutta kaikki johtui sittä ehkä vaan että ensimmäinen koulupäivä oli juuri päättynyt ja olin siitä selvinnyt ihan kunnialla. Koulupäivät ovat siis todella pitkiä täällä ja sitten kun vielä kun iltasin on koululla jalkapallo pelejä, missä pitää olla soittamassa eli tulen viettämään suurimman osan vuodestani koulussa täällä. Mutta kaikki vaikuttaa silti mahtavalta. Aivan kuin elokuvissa.

Nyt kiitän ja kuittaan ja menen nukkumaan, koska huomenna koulu alkaa klo 07.25 ja en tiedä miten tulen sen kohtaamaan, koska eihän koulun kuuluu siihen aikaan alkaa. Mutta ehkä selviän huomisestakin, kun tähän astikin olen selvinnyt.

Heipsun ja moi!

Love Oona