Olen elossa!

Hei rakkaat ihmiset jälleen kerran taas! En pahoittele pitkää taukoani, koska olen nauttinut olostani täällä enkä ole välittänyt sulkeutua omaan huoneeseeni kirjoittamaan tätä. Päätin nyt kuitenkin tehdä jotain elonmerkkejä että ette ihan nyt huolestu. Ensimmäiseksi haluan ilmoittaa että olen rakastunut. Jazz-musiikkiin. Kyllä, ja suurena tekijänä on ollut isoveljeni, joka siis opiskelee jazz-muusikoksi. Kesälomalla hän piti mulle jazz-oppitunteja, jossa käytiin jazzin historia tarkasti läpi ja sitten se opetti vielä pienolla kaikkea jännittävää. Sitten kaikkein suurin kännekohta oli kun pääsin kesäloman viimeisenä

viikonloppuna Detroitin downtowniin Jazz-festivaaleille! Se oli aivan uskomatonta. Ihmisiä oli tosi paljon ja kaikki oli ihan haltijoissaan musikista. Myös minä, koska se oli mahtavaa! Jännittävää oli myös se että koko paikka oli täynnä tummia-ihmisiä ja sain hiemän hämmentyneitä katseita koska olin vaalein ja oltiin Lexin kanssa nuorimmat varma

an koko paikassa.

Tämä kaikki tapahtui siis kesällä, mutta 6.9.2011 elämäni muuttui, koska minulla alkoi koulu. Ja heti ensimmäisenä haluan sanoa: Olemme todenneet ystäväni Leevi Ossin kanssa, että hyvät suomalaiset koululaiset ÄLKÄÄ VALITTAKO KOULU RUOSTA! Emme sitä ehkä ymmärrä, mutta olemme harvinaisen etuoikeutettuja, että saamme syödä ilmaista, kunnon hyvää kouluruokaa. Tästä voitte siis päätellä että minulla on koulussa nälkä. Miten te ihmiset pärjäisitte koulupäivän joka kestää siis 07.30-17.15 pelkällä voileivällä ja hedelmillä. Tiukkaa tekisi varmaan. Muuten koulu on aika samanlaista kun suomessa, tosin yhden suuren eron sain huomata. Kun päätin lähteä vaihtariksi en ajatellut että viettäisin koulussa suurimman osan ajastani. No toisin kuitenkin kävi. Tämän viimeisen viikon aikana olen joka päivä viettänyt koulussa

vähintään 11 tuntia, koska on ollut kaikenlaista tapahtumaa ja ohjelmaa. Tällä hetkellä siis elämäni on koulu, mutta olen onnellinen että vaikein aineeni on tällä hetkellä valokuvaus. Siitä voi siis päätellä että kouluni ei ole huisin vaikeaa. On mukavaa kun kaverit tuskailee matikan kanssa koulussa, kun minä vaan laulelen kuorossa. Ja tässä voin sitten myöntää Rakas UlinaKuoro Juve minulla on ikävä teitä. Minulla on ikävä sitä että kun Kari sanoo hiljaa ja laulakaa niin me totellaan. Näin ei aina ole kuorossani täällä. On harmi että kuoro on täynnä loistavia laulajia, mutta tunti tuhlataan siihen että vaan puhutaan eikä lauleta, mutta keskustelin tästä asiasta yhden pojan kanssa joka on samassa kuorossa ja se oli samaa mieltä että se on harmillista että ihmiset vaan puhuu, koska hänkin tykkää laulaa. Ja tästä saimme päähämme että harkitsemme lauluyhtyeen perustamista, koska me molemmat rakastetaan acapella-musiikkia.

Kuorossa on myös yksi poika joka on maailman ihmeellisin. En tunne häntä kovin hyvin, mutta silti hän on tunnustanut rakkautensa minua kohtaan jo useaan kertaan sekä joka kerta kun nään hänet koulun käytävällä hän tulee ja halaa minua. Samoin hän esitteli mut kavereilleen näin: Hei tässä on maailman mahtavin tyttö Oona, rakastan häntä. Hän ottaa minut Suomeen mukaan." Naurahdin hieman kuultuaani tämän. Tämä kyseinen poika myös ihmetteli yhden toisen pojan kanssa sitä että miksi tulin Jenkkilään, miksi jätin suomen? Ja sen jälkeen he alkoivat kyselemään multa Suomen Talvisodasta! Miettikkää SUOMEN TALVISODASTA?? Olin ihan hämmentynyt kun ne tiesi siitä.

Ensimmäisen koti-ikävänkin olen jo kokenut. Tämä tapahtui 11.9.2011 ja kaikki varmaan tietää mitä tuona kyseisenä päivänä kymmenen vuotta sitten tapahtui. Olin aluksi ihan hämmentynyt kun koulussa puhuttiin niin paljon asiasta. Host-äiti kaivoi vanhoja lehtiartikkeleita ja keskusteltiin asiasta aika kauankin. Samoin telkkarissa pyöri kaikki mahdolliset dokumentit ja leffat. Tuona iltana (11.9) katsottiin sitten yhtä dokumenttia, jossa ihmiset puhui siitä kuinka he ovat menettäneet rakkaansa ja kuinka paljon he kaipaavatkaan läheisiään. Tuolloin mietin, miksi oikein lähdin tänne? Miksi haluan olla erossa ihmisistä joita rakastan? Siinä sitten itkeä tirautin parit kyyneleet, lähetin äitille ikävä-facebook viestin ja menin nukkumaan. Ja kun aamulla heräsin ja näin että äiti oli vastannut oloni oli jo paljon parempi. On hassua miten mielialat vaihtelee täällä niin hurjasti. Tai siis tarkoitan että koko ajan ollaan hyvällä mielellä, mutta jossain kohtaa iskee vain todellisuudesta se että en näe perhettäni 9 kuukauteen. Tosin kuitenkin tajusin kauhukseni, että olen viettänyt vuodestani jo kohta 1/4. Aika kuluu siis nopeasti.

Ainiin ja olen mukana myös koulun musikaalissa. Tosin mulla ei ole hajuakaan mitä teen, mutta mukana ollaan. Ja sitten...ELINA KUULOJA JA MARKUS OJALA! VOITTE MENNÄ IHAN RAUHASSA NAIMISIIN, KOSKA MINÄ SAIN HÄÄ KEIKAN TÄÄLTÄ! Kyllä, huomenna 24.9. menen laulamaan yhden vanhan vaihtarin häihin ja kaikkein jännittävintä on että laulan suomeksi, koska tämä tyttö on ollut Suomessa vaihtarina. Kävin harjoittelemassa siis laulua (Johanna Kurkela - Rakkauslaulu) tämän tytön äidin kotona, joka on myös samalla paikallinen YFU-johtaja ja arvatkaa minne pääsin.. SAUNAAN!! Oli aivan ihanaa päästä noin 2 kuukauden tauon jälkeen ottamaan kunnon löylyt. Tosin saunassa koin jännittävän elämyksen, kun näin seinässä VARO! kyltin, jossa luki kaikki mahdolliset varoitukset saunaan liittyen. Otan siitä kuvan joku kerta.

Elämäni täällä menee siis oikein loistavasti: cross countrya juostan ja musiikkia harrastaen. Ja nyt haluan ilmoittaa ja kysyä. Kuinka moni teistä on laihtunut Jenkeissä olessanne...

MINÄÄ!! hehee, kyllä! Olen aika iloinen, kun äiti ja iskä (host) molemmat totesivat tämän! Mutta niin nautin todella paljon olostani täällä ja olen kokenut kaikkea kivaa, ja kieli alkaa tuntua päivä päivältä helpommalta. Itseasiassa olen nähnyt jo ensimmäisen Enkku-unenkin ja se oli erittäin hassua! Rakastan isäntäperhettäni ja itse asiassa sanoinkin heille, kun eräs saksalainen tyttö vaihtoi isäntäperhettä, että jos joku sanoisi mulle että mun pitää vaihtaa isäntä perhettä niin olisin hyvin surullinen. Ja tämän kuullessaan isäni oli otettu ja sanoi että ei Suomalaiset olekkaan niin kauheita. Olen siis isäntä perheeni toinen suomalainen vaihtari ja ensimmäisestä heille jäi vähän hankalat kokemukset, joten minä olen nyt muuttanut ne.

Mutta nyt menen nukkumaan, koska huomenna on Cross Country-meet jossa en kyllä ikävä kyllä juokse, koska äitini ei anna sillä jalassani on vamma ja se sattuu. Joudun siis vain katselemaan. Mutta heipsun vaan moi! Pitäkää huoli itsestänne ja Suomi edelleen maailman parhaana maana!

Rakkaudella

Oona Enni-Sofia

PS. OLEN ERITTÄIN KATEELLINEN ETTÄ NÄITTE VICTORIAN JA DANIELIN!!

PPS. TÄSSÄ KUVIA!

Andover High Scool-vaihtarit.